lauantai 31. elokuuta 2013

Siis onko idylli tää kuinka kestävää, ja oonko saanut mä nyt jotain pysyvää

Niinpä tässä sitten kävi, että otin vielä tänään iltapäivällä pihalla ja äsken illalla koirapuistossa kuvia Oskusta, Eetusta ja Nanasta. Olen ihan rakastunut noihin pikkukoiriin, ne osoittautuivat mitä hienoimmiksi tyypeiksi. Meillä oli todella hauska päivä ja ei harmita yhtään vaikka en ole ehtinyt muuta tehdä kuin olla lenkillä koirien kanssa :D Tässä ensin pari kuvaa jotka otin siskostani ja Eetusta, ja sitten vielä koirapuistokuvat. Kahdesta ensimmäisestä koirapuistokuvasta pitää yrittää bongata tennispallo jota koirat innoissaan jahtasivat!













Retket pienten karhujen niin pörröturkkien on hauskoja kerrassaan

Timon omistaja kävi aamulla hakemassa koiransa kotiin, ja samalla myös Nana päätti loikata autoon. Niinpä vietin jopa viisitoista koiratonta minuuttia kunnes Osku ja Eetu saapuivat. Ne ovat kaverini Auroran coton de tuléareita, ja ovat kyllä harvinaisen hauskoja otuksia. 

Aluksi ne olivat tänne saapuessaan kovin ihmeissään, mutta vein ne metsään juoksemaan ja nyt ne vain nukkuvat. Helppoja hoidokkeja, ei voi kyllä muuta sanoa! Otin metsässä muutaman kuvan pikkutyypeistä, oli hauskaa kuvata vaihteeksi vähän vieraampia koiria. Kuvista tuli vähän tummia kun sade oli juuri alkamassa ja ilma siksi aika pimeä. Ja minulla oli vähemmän valovoimainen objektiivi mukana. Mutta tässä vähän kuvia niiden vauhdista meidän metsäretkellä. Ihan uskomatonta miten paljon noin pienet koirat haluavat juosta!












Jos saan otettua vielä ennen iltaa uusia kuvia, on tänään luvassa vielä toinenkin postaus.

perjantai 30. elokuuta 2013

A world that's full of happiness




Kävimme Elinan ja Wäiskin kanssa maastoilemassa Kylmälässä, Elina ratsasti ja minä kävelin vieressä henkisenä tukena. Pääsimme edestakaisin kyydillä koska Elinan isä oli mukava ja lähti heittämään meidät. Wäiski käyttäytyi koko lenkin todella mallikelpoisesti, ei kyttäillyt eikä ollut hermostunut. Hoitaessakin se oli ihan oma rauhallinen itsensä, onneksi. Minulla on nyt vähän aikataulullisia ongelmia, joten en tiedä pystynkö jatkamaan Wäiskin kanssa olemista syksyn tullessa. Mutta toivotaan että asia järjestyy.

Syy otsikkoon ei ole (ainakaan pelkästään) mukava maastoreissu, vaan yleisesti kaikkien asioiden helppous ja toimiminen. Timo, joka kotonaan rikkoo paikkoja yksinollessaan, jäi tänään Nanan ja minun kenkäni kanssa yksin eikä koskenutkaan koko kenkään. Äsken kävin koulun kentällä pitämässä omat tokotreenit, ja molemmat koirat pystyivät odottamaan sillä aikaa kun koulutin toista kaveria. Myöskään vieressä pyörivät mopopojat eivät haitanneet treenejä lainkaan. On ihanaa katsoa täysillä yrittävää koiraa, joka onnistuessaan ja vihdoin ehkä jopa jotain ymmärtäessään näyttää niin onnelliselta kuin se vain ikinä on mahdollista.

Huomenna tänne tulee kaksi pientä vierasta päiväksi, Timo lähtee evakkoon kotiinsa. Ajattelin aluksi, että paljastan salaisuuden vasta huomenna, mutta laitan nyt kuitenkin yhden ehkä jotain paljastavan kuvan viime kesältä...


Huomiseen! :)

Saat minut uskaltamaan sun kaa niin vaarallisesti

Okei, jonkun uuden idean löytäminen muutamaan kuvaan ei ehkä ole vaarallista, mutta ainakin vähän jotain uutta!


Olin äsken aamulenkillä Villa Elfvikin metsässä Timon ja Nanan kanssa. Varsinkin Nana juoksi ihan innoissaan ympäri metsää ja Timokin otti muutaman spurtin. 


Ketään ei tullut koko lenkin aikana vastaan vaikka emme mitenkään ihan käsittämättömän aikaisin olleet liikkeellä. Vähän ennen seitsemää lähdimme ulos ja suunnilleen tunnin päästä olimme taas kotona. Metsässä käveleminen ja koirien kuvaaminen on kyllä todella mukava tapa viettää perjantaiaamua. Tänään aion mennä suoraan koulusta käymään Kylmälässä, toivottavasti vesisade ei haittaa Wäiskin kanssa maastoilua. Mutta pitemmittä puheitta, tässä loput tämän aamun kuvat.





Pakko vielä tästä viimeisestä kuvasta sanoa, että se on ihan ultimate-suosikkini oikeastaan kaikista kuvista mitä olen viime aikoina (tai ikinä?) ottanut. Minulla on aina yksin kuvatessani se ongelma, että Nanan ilme on väsähtänyt ja vaikka mitä teen, se katsoo suoraan kohti kameraa. Sen takia olen erityisen tyytyväinen tähän kuvaan. Hieno Nana!

torstai 29. elokuuta 2013

The only way to have a friend is to be one


Olin suunnitellut meneväni Timon kanssa treeneihin jos se palaa meille takaisin niin että ehdimme. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, koska Mari tuli meille Milon kanssa. Tänään oli ensimmäinen kerta kun kaikki kolme (Timo, Nana ja Milo) tapasivat, mutta kaikki sujui erinomaisesti. Voisi jopa sanoa, että paremmin kuin erinomaisesti, Nana nimittäin LEIKKI Milon kanssa meidän pihalla. Nana ei leiki juuri koskaan kenenkään kanssa, mutta ehkä se koki samanhenkisyyttä Milon kanssa, ovathan ne samanvärisiäkin ja kaikkea ;) 


Leivoimme kaverini Elinan kanssa kaurakeksejä Marin ja Milon saapuessa, ja otimme Marin kanssa lenkille lähtiessämme keksejä tietysti mukaan puistoon. Tämä riemastutti suuresti Nanaa, se oli ihan varma että keksit olivat kaikki sille... Puistossa Nana ei ollut enää lainkaan kiinnostunut Milosta. En usko että kyse oli kiireestä kerjätä keksejä, sille tuli varmaan vain jokin äkillinen mielenhäiriö pihalla kun se alkoi leikkiä Milon kanssa.


Ihan aluksi annoimme koirien tutustua rauhassa pihalla, ja sitten siirryimme sisään kaurakeksien pariin. Aluksi Milo oli sitä mieltä, että sen on nyt saatava astua Timoa, ja kun kyseinen berni on poikkeuksellinen rauhallinen yksilö eikä välittänyt päällään riehuvasta 14kg:n sintistä, jäi minun ja Marin vastuulle kertoa Milolle että sisällä voi myös rauhoittua makaamaan. Ei mennyt kuin ehkä 10 minuuttia kun meidän suurista koirapsykologisista taidoista johtuen (:D) Milo makasi rauhassa omistajansa jaloissa. Päätimme palkita sen lähtemällä lenkille, ja siitähän Milo tietysti riemastui. Koirapuistoreissun jälkeen otin vielä muutaman kuvan koirista.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämäkin tapaaminen. Onneksi (kuten Marin kanssa eron hetkellä totesimme) kuitenkin koiria on lenkitettävä joka päivä, eli tuskin menee kauaa kunnes taas tapaamme!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Timon kanssa Helsingissä ja huonoa tuuria mätsärissä




Kävin Timon kanssa tosiaan Helsingissä. Fiksuna ihmisenä en ottanut siellä yhtään kuvia, mutta tietysti Tapiolassa bussia odotellessa sitten senkin edestä :D Timon kanssa on niin ihanaa käydä missä vain. Se tulee moitteettomasti junaan, bussiin tai mihin vaan kulkuvälineeseen. Se ei kisko (ainakaan paljon) vaikka ympärillä on hirveästi vieraita ihmisiä ja hälinää. Ja kun pysähdyn johonkin, se asettuu heti makaamaan ja on rauhassa paikallaan kunnes haluan vaihtaa paikkaa. Tänään Timo sai istua Ateneumin portailla kun seurasin vierestä iPhonen avausoperaatiota, ja moni ihminen pysähtyi paijaamaan tai kehumaan Timoa.



Minun piti alunperin ottaa vain Nana mätsäriin, koska Timon rokotuskortti on hukassa. Timo kuitenkin tuli mukaan, ja niinpä kävelimme kolmistaan koirien kanssa meiltä Munkkiniemeen. Tiia ja Sofi olivat jo perillä, ja kävimme yhdessä ilmoittautumassa. Kehässä pyörähtämisen jälkeen (olimme pari, Sofi sai punaisen ja tuomaria pakoileva Nana sinisen) menimme viereiselle niitylle kuvaamaan koiria.


En jotenkin saanut mitään järkeviä kuvia otettua, ehkä syynä oli valtava ISO-arvo tai kolmen koiran kuvaamisen haasteellisuus. Hetken päästä lähdimme takaisin kehille vain huomataksemme, että isojen aikuisten kehä on vasta puolessa välissä. Säästyimme kuitenkin tylsältä odottelulta kun Tiia huomasi kätensä olevan veressä. Syy löytyi melko pian, mistäpä muualta kuin Nanan tassusta... En tajua miten sillä on niin huono tuuri, sillä on ollut varmaan viidesti haava tassussa. No, onneksi Timon omistaja tuli juuri silloin hakemaan koiraansa ja heitti minut ja Nanan kotiin autolla. Jää siis arvoitukseksi miten Nana olisi sinisten kehässä pärjännyt. Kilpakumppanit olivat kuitenkin niin hienoja, että eivät odotukset kyllä mitenkään hirveän korkealla olleet. Hienosti Nana kuitenkin oli kehässä, ehkä se olisi johonkin asti riittänyt.



Minulla ei ole objektiivia jolla pystyy zoomaamaan ja olen laiska enkä jaksanut talsia kehän reunaan. Siispä otin vain ihan muutaman fiilistelykuvan vielä hienoimmista koirista jotka siinä ihan lähellä pyörivät sillä hetkellä kun sattui kamera kädessä olemaan. Olin Nanan rokotuskortin hukassa ollessa ehtinyt jo unohtaa kuinka hauskaa mätsäreissä käyminen onkaan! Varsinkin kun on juttuseuraa mukana, odotteluaikakin kuluu kuin siivillä. Toivottavasti Nanan tassu paranee pian ja pääsemme vielä tänä syksynä mukaan mätsäreihin. Sunnuntaille olen jo ennalta ilmoittautunut yhteen, saa nyt nähdä onko koira kunnossa siihen mennessä.