sunnuntai 11. elokuuta 2013

Terrieriputki jatkuu jatkumistaan

Ensin jackrussel, sitten westie, sen jälkeen vehnäterrieri ja nyt vielä viimeiseksi ennen kesäloman loppua kettuterrierikin :D Kaikki hoitokoirani ovat tänä kesänä olleet terriereitä, mikä on sinänsä outoa koska en välttämättä miellä itseäni mitenkään terrieri-ihmiseksi. Taas kuitenkin olen saanut ilahtua ja huomata, että terrierit ovat hauskoja koiria. Tällä kertaa kyseessä on tänne perjantaina saapunut ja tänään kotiutuva Edi, kolmevuotias sk kettuterrieriuros.


Kävimme eilen Edin kanssa mätsärissä Tuomarinkylässä, siellä oli todella mukavaa. Oli outoa esittää pikkukoiraa kun olen tottunut Nanaan. Edi esiintyi todella hienosti, ei pomppinut yhtään ravatessaan ja seisoi paikallaan häntä väpisten eikä väistellyt tuomaria. En enää muista mikä koira meidän parina oli, mutta me saimme kuitenkin sinisen nauhan. Sinisten kehässä olin ihan huippuylpeä Edistä, koska 25 koiran joukosta meidät poimittiin kuuden parhaan joukkoon! :) Sieltä meidät kuitenkin käteltiin ulos, mutta jäi hyvä mieli. Mätsäristä tai meidän esiintymisestä minulla ei  valitettavasti ole kuvia.


Kävimme eilen lenkillä Lintuvaarassa kaverini Marin kanssa, jolla on Timo hoidossa. Menomatkalla otin pari kuvaa Edistä ja Nanasta. Varsinkin ylempään kuvaan olen oikein tyytyväinen. Kuvaaminen muuttuu heti mielekkäämmäksi kun on vähän vaihtelevia koiria kuvissa! Olen tuon huomannut monta kertaa, mutta aina se jaksaa yllättää. Ediä oli ihanaa kuvata kun se on niin ilmeikäs ja pysyy todella kiltisti paikallaan kuvissa.



Veimme kaikki kolme koiraa telmimään metsän viereen aukiolle, ja kyllä riitti vauhtia. Pitkäkoipinen foksi oli oiva kirittäjä kahdelle vähän verkkaisemmalle menijälle.




Otin vielä juuri ennen kuin lähdettiin jatkamaan lenkkiä yhden kuvan kavereista, ne olivat kaiken juoksemisen jälkeen suhteellisen läkähtyneitä.


Kävimme vielä tyhjässä koirapuistossa, koska musiikki on pelastanut meidät urheilulta ja halusimme istua vähän aikaa ;) Koirat eivät oikeastaan enää juosseet, mutta meillä meni jutellessa sen verran myöhään, että bussia Nanan ja Edin kanssa odotellessani ulkona oli jo ihan pimeää. Ihanaa kun syksy tulee vihdoinkin.


2 kommenttia :

Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostin kautta :)
llinjama@gmail.com