Sometimes I walk alone at night

Täällä on tapahtunut kaikenlaista, mutta en ole mitenkään ehtinyt kirjoittaa blogiin. Manu-vehnänterrierin hoitoreissu sujui ihan hyvin, mutta itse olin valitettavasti kipeänä suurimman osan ajasta. Isä onneksi lenkitti koiria, ja olin hoitojakson aluksi ja lopuksi kuitenkin terve. Nana on saanut polkuanturaansa mystisen haavan, joten se on minimilenkityksellä ja joutuu lepäilemään. Haava on nyt viikon vanha ja alkaa näyttää jo hyvältä, mutta en halua ottaa riskiä että se aukeaa uudestaan. Nyt viime päivinä en ole enää pitänyt tassua sidottuna sisällä, mutta ulkoillessa haavaa suojaa ihan jopa erikseen tätä tarkoitusta varten ostettu tossu. Se on pysynyt ilahduttavan hyvin paikallaan.

Tarkkasilmäisimmät lukijat kenties jo huomasivat, että kuvissa ole Nana vaan Tiian Sofi. Tiia on kuumeessa, joten olen käynyt parina päivänä lenkillä Sofin kanssa ja eilen otin muutaman kuvankin. Sofi on todella hauska koira, tottelee hienosti eikä aiheuta sydämentykytystä katoamalla elukoiden perään tai räksyttämällä harvoille ja valituille vastaantulijoille kuten Nana :D Mutta en kyllä omaani vaihtaisi. Tänään remonttimiehemme oli vahingossa jättänyt takaoven auki, ja Nana oli lähtenyt ulos. Jonkun ajan kuluttua isäni oli tullut kotiin ja Nana oli etuovella odottamassa sisäänpääsyä. Kaikista maailman paikoista joihin Nana olisi voinut juosta, se valitsi meidän kuistin. Hauska koira <3

Tänne on tänä keväänä tulossa kaksi Nanalle vierasta koiraa hoitoon, rhodesiankoira Rico ja coton de tulear Veeti. Onneksi molemmat ovat poikakoiria ja itseasiassa Ricon kanssa olemme jo käyneet lenkillä ja Veetinkin tapaan ennen hoitojaksoa. On ihanaa kun ei tarvitse pelätä miten Nana suhtautuu, koska se on osoittautunut mitä luotettavimmaksi mitä tulee hoitokoiriini. Minusta on aina hauskaa kun täällä on hoitokoiria, koska tulen tehneeksi pidempiä, enemmän uusiin paikkoihin suuntautuvia ja monipuolisempia lenkkejä. Nyt toisaalta varmaan tekisin ties minkälaisia lenkkejä jos Nanan tassu vain olisi kunnossa, koska keväinen sää on todella piristävä ja tuntuu ettei kesä ole enää kaukana.

Pääsen torstaina ratsastustunnille, odotan puoliksi innolla ja puoliksi kauhulla mitä siitä tulee. Onneksi pääsen myös kävelemään Cina-tamman kanssa maastoon, sitä ei tarvitse odottaa kauhulla. Cina on mitä luotettavin, kiltein ja ystävällisin tamma, olen kovin iloinen kun olen saanut tutustua siihen. Heppajutut eivät siihen lopu, koska olen lähdössä viikonlopuksi Kolille issikkamaastoilemaan - Paimentupa kutsuu. Minua hirvittää jo etukäteen vähän issikat, koska ne ovat niin käsittämättömän pieniä?! :D Mutta eiköhän kaikki suju ihan hienosti. Muutaman viikon päästä on jo viikonloppuleiri Perniössä, enhän minä ole yhtään heppatyttö... Oho.

Yes you're lovely, with your smile so warm

Ihan aluksi haluan tässä todeta, että minä näytän aina tältä, tai jopa pahemmalta. Kuvasta kiitos (..? ei ehkä kiitos, mutta kuitenkin kunnia) Tiialle.

Meillä oli kuitenkin tämän viikon torstaina ja perjantaina wanhojen tanssit, joten sitten ehkä näytin vähän tältä. Kaikista lopuista postauksen kuvista kiitos siskolleni Katrille!

Oli ihan mielettömät kaksi päivää. Torstaina 13. päivä suuntasin aamupäivällä Timon ja Tarmon omistajan kämpille juuri tuon ylimmän kuvan näköisenä. Paikalle saapuivat veljeni tyttöystävä Katriina, joka laittoi hiukseni. Timon ja Tarmon omistaja Reetta meikkasi minut, hyppäsin mekkoon ja niinpä pääsin lähtemään tanssipaikalle. Unohdin tanssikenkäni (joita en ollut kokeillut kertaakaan, tietenkään) Reetalle, mutta äitini toi ne minulle sopivasti puoli tuntia ennen tanssien alkamista.

Olin stressannut niin paljon noita tansseja, mekkoa, kaikkea. Kun lopulta torstaina tanssiaiset alkoivat, kaikki tapahtui kovin äkkiä ja tuntui kuin tansseissa olisi melkein puolentoista tunnin sijaan kestänyt ehkä kymmenisen minuuttia. Oli huippukivaa tanssia, onnekseni parini Janne osasi kaikki tanssit hienosti joten en ollut pulassa vaikken todella osannut kaikkea ihan täydellisesti... Toisen hakuvalssin tanssin ihanan kaverini Elinan kanssa, joka onneksi omista wanhoistaan huolimatta pääsi katsomaan ja tietysti toisen isäni kanssa. Torstain tanssien jälkeen kävimme vielä kaikki tanssijat yhdessä hienolla illallisella.

Ystävänpäivänä meillä oli taas tanssit, se ei enää jännittänyt niin paljon. Kaikki sujui taas hienosti, mekollekaan ei (onneksi) käynyt mitään. Lähdimme kaveriporukalla käymään Helsinginkadun filharmonikkojen konsertissa illalla. Siellä oli niin uskomattoman kaunista musiikkia, että wanhojen jatkot jumputusmusiikkineen jäivät auttamatta toiseksi. Pyörähdimme sielläkin toki illalla, oli kyllä hauskaa nähdä vielä kaikki tyypit. Ja oli iloinen yllätys kun veljeni Lennon Show more love-biisi alkoi soida. Mukavan kotimatkan jälkeen taisin olla joskus kahden maissa jo kotona. Olen onnellinen, että tanssin wanhat vaikken olisi ikinä uskonut niin tekeväni. Toisaalta olen onnellinen myös siitä, että nyt ne ovat ohi :D

Manu-vehnäterrieri on yhä täällä, mutta minulle valitettavasti nousi tänään kuume. En tänään tehnyt kuin kaksi lyhyehköä lenkkiä koirien kanssa, mutta onneksi on isä joka voi hoitaa koiria puolestani. Tavallaan minua harmittaa olla kipeänä näin hiihtolomalla, vaan toisaalta on ihan mukavaa "hyvällä syyllä" maata koko päivä sohvalla Nanan kanssa ja tuijottaa Gossip Girliä. Toivottavasti en ihan koko lomaa sairasta. Siihen asti kun paranen, blogissakin luultavasti on hiljaista. Pakko vielä laittaa loppuun kuva mun kampauksesta, se oli niin upea. Ja onneksi kesti erinomaisesti torstai-aamupäivästä hyvin aikaiseen lauantaiaamuun.

Oot päällä maan sä mulle ainoo

Otsikossa komeileva Mariskan Sua kaipaan-tango ei ole missään nimessä suosikkini, mutta se sopii teemaan. Tänään illalla ja huomenna päivällä minulla on wanhojentanssit ja tuo biisi on yksi niistä joita orkesterimme meille taustamusiikiksi soittaa. Saa nähdä mitä tanssimisestani tulee :D Onneksi minulla on ihana pari joka osaa varmasti kaikki tanssit, joten eiköhän se siitä. Mutta sitten asiaan!

Eilen illalla tänne saapui Manu, 5-vuotias vehnäterrieri. Se on meillä viikon verran hoidossa. Hauska koira, jolla on terrierimäisen itsevarma asenne elämään. Olin äsken aamulenkillä koirien kanssa metsässä ja otin pari kuvaa. En nyt ehdi kirjoittaa enempää, koska pitää lähteä valmistautumaan iltaa varten.

We'll stay forever this way

Oltiin taas lenkillä Bàtorin ja Nanan kanssa. Aluksi kävimme koirapuistolla, sinne tuli naapurissamme asuva Enso-labbis. Bàtor sai sen kanssa hyvät leikit aikaiseksi ja Nanakin vähän innostui juoksentelemaan poikien kanssa. Kaverini Elina tuli mukaan lenkillemme ja kävelimme sivistyneesti "kaupunki"ympäristössä, kerrankin. Törmäsimme täällä asuvaan pariskuntaan, joilla on aina ollut neljä (ja nykyään kolme) kultaistanoutajaa. Järkytyin suuresti kun huomasin, että heidän jaloissaan pyöri LABBIS. Mitä suloisin 10vk musta pieni mies nimeltään Otto, toivottavasti tapaan sen pian uudestaan.

Katsoin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ikinä Titanicin, se oli (yllättävän?) viihdyttävä. Olimme serkuillani Lasilaaksossa Tiiti-jackrusselin kämpillä, Nana pääsi tietysti mukaan ja käyttäytyi kiltisti.

Loppuviikko kuluu vanhojentansseja fiilistellessä, meidän koulussa tanssit ovat torstaina illalla ja perjantaina päivällä. Lisäksi meillä on torstaina illallinen ja perjantaina jatkot, eli ohjelmaa riittää. Koirien taluttamiselta en kuitenkaan välty, koska tänne on tulossa huomenna ihan uusi koiravieras hoitoon. Siitä lisää sitten kun ehdin kuvia ottamaan :D

And I want all the world to see we've met

Tänään oli todella hieno aamupäiväwhateverlenkki. Mukana olivat

Bátor

ja tietysti

Nana.

En ole nyt viikkoon kirjoitellut, on jotenkin ollut niin paljon muuta mielessä. Eikä ikuinen harmaus jostain syystä inspiroi kuvaamaan. Olen kuitenkin totuttuun tapaan puuhaillut kaikenlaista koirien kanssa. Olemme käyneet Tiian ja Sofin kanssa kävelemässä niin Malminkartanossa kuin hämmentävästi jonkun metsän kautta Pitäjänmäestä Mäkkyläänkin. Tämän viikon keskiviikkona tuli täyteen kolme vuotta siitä kun Nana tuli meille, mutta emme erityisesti juhlistaneet sitä. Perjantaina vahdin taas Ilo-seefferiä, sen toinen korva alkaa olla pystyssä!

Eilen olisi ollut melko blogiystävällinen päivä, mutta ei huvittanut kuvata joten en sitten ottanut mitään kuvia. Aamulla kävin lenkillä Rico-rhodesiankoiran ja sen omistajan Terhin kanssa. Rico tulee meille huhtikuussa hoitoon ja asuu aika lähellä, joten ajattelimme että koirien on kiva saada tutustua rauhassa ennen hoitojaksoa. Nana yllätti minut positiivisesti ja jopa leikki Ricon kanssa. Kävin myös viemässä Bátorin ulos Nanan kanssa, Elfvikin metsään kuten tänäänkin.

Tiia juuri kirjoittikin blogiinsa tästä aiheesta, mutta on ihan käsittämätöntä miten paljon oma fiilis vaikuttaa koirien käyttäytymiseen. Tänään molemmat koirat olivat kuin pieniä enkeleitä ja käyttäytyivät todella hienosti. Auringonpaiste, hoidetut koulu- ja pihatyöt, kevään merkit ilmassa, kuun asento ja god-knows-mikä vaikuttivat siihen että meidän lenkkimme oli todella onnistunut. Koirat leikkivät, siis ihan oikeasti leikkivät. Olen niin kovin iloinen ja onnellinen siitä miten hyvin Nana viihtyy Bátorin seurassa. Yleensä Nanan "leikkiminen" on sitä, että se rähjää ja läimii kaveria stressaantuneena tassulla naamaan. Vaan ei tänään.

Nana ja Bátor juoksivat todella pitkään ja hartaasti ympäri metsää. En edes ottanut kuin tuon yhden kuvan niiden leikeistä, koska tuli niin hyvä mieli että Nana kerrankin leikkii toisen koiran kanssa. Väitän, että sen leikkimisen välttely ja "huonosti" leikkiminen johtuvat vain siitä ettei se yleensä ole kovin rentoutunut toisten koirien kanssa. 

Bátor kuitenkin on läpeensä onnellinen, mutta kuitenkin ehdottoman hyväkäytöksinen koira, johon Nana on saanut tutustua rauhassa. Ei siis ole ihmekään, että niiden leikit sujuvat. Kaikkein parasta on, että Bátor asuu ihan meidän naapurissa, joten saan sen aina lenkille mukaan kun tahdon. Kuten sanoin Pastorin (oh yes!) omistajallekin, olen varma että Nanalle tekee todella hyvää saada hengailla ihan rentoutuneena toisen koiran kanssa.

We've still got each other

Lähdimme Katjan ja Ronjan kanssa aamulla tallille, pääsin ratsastamaan Asterix-nimisellä ruunalla maastoon. Ronja lähti mukaan Anton-irlannincobilla, Katja käveli Muppe-labbiksen kanssa. Maastossa oli tosi hauskaa, Asterix vähän hyppi ja pomppi välillä. Metsässä oli kaunista, ihanaa kun on tullut lunta. Katja otti meistä onneksi maastossa kuvia, tuossa yksi :)

Päätimme mennä vielä hetkeksi maneesiin ratsastamaan, koska virtaa tuntui riittävän molemmilla hevosilla. Siitä voidaankin sitten olla montaa mieltä kuinka fiksu veto se oli, koska onnistuin tippumaan Asterixilta kun laukkasimme... No, takaisin selkään vain ja uusi yritys. Sitten Asterix jättikin jo joka suuntaan pomppimisen ja pukittamisen pois, laukkasi vain nätisti sinne mihin pyydettiin. Oli ihana tunne ratsataa hevosella, joka liikkuu mielellään ja reippaasti, omalla moottorillaan. Toivottavasti pääsen toistekin ratsastamaan Asterixilla. 

Tallilta kotiuduttuani, joskus puoli kahden maissa lähdin hakemaan naapurissamme asuvan Bátor-unkarinvizlaa. Tulin sen kanssa meille, otin Nanan ja lähdimme Lintuvaaraan. Sieltä haimme Milo-bortsun mukaan ja myös Tiia ja Sofi tulivat paikalle. Niinpä lähdimme lenkille neljän koiran kanssa, meininkiä riitti. Ihmiset katsoivat meitä, toiset hymyillen ja toiset säälivästi. Melkein aina jos on useampi koira kuin kaksi, ihmisten päät saa kyllä kääntymään.

Pojat vähän olivat erimielisiä välillä, mutta muuten koirilla oli hauskaa ja ne nauttivat toistensa seurasta. Yhteiskuva oli yllättävän helppo ottaa, kaikki pysyivät paikoillaan tarpeeksi kauan. Sofi oli kyllä ainoa, joka pysyi paikallaan siihen asti kunnes se sai luvan lähteä. Hieno pikkukettu :) Olen ihan varma, että koirien mielestä on kivempaa käydä tuolla tavalla yhdessä metsälenkillä kuin yksitellen hihnassa kävelemässä tien reunassa. Viivyimme lenkillä niin kauan että oli ehtinyt tulla jo pimeää, kello taisi olla lähempänä viittä kun palautin lopenuupuneen Bátorin kotiinsa.

Ja ihan kuin siinä ei olisi ollut jo tarpeeksi ohjelmaa, lähdin vielä Milon kanssa Espoon perämetsässä asuvalle kaverilleni. Siellä pientä bordercollieta odotti iloinen yllätys, Milon omistaja Mari oli nimittäin siellä. Söimme hyvää ruokaa, erittäin onnistuneita lettuja, paransimme maailmaa ja unohdimme soittaa vaikka se oli (muka) syy tapaamisellemme. Milo oli megalomaanisesta lenkistämme huolimatta kovin innokkaalla tuulella, ja olisi jaksanut vielä tehdä paljon kaikenlaista ja leikkiä. Lopulta sekin onneksi rauhoittui nukkumaan.

Kaikki on niin hyvin, että ihan naurattaa

Voi, Ilo on aika ihana :') Olimme tänään illalla muutaman tunnin Nanan ja kaverini Elinan kanssa vahtimassa naapurissamme asuvaa Ilo-saksanpaimenkoiraa. Oli todella hauskaa, vaikka itseasiassa keskityimme lähinnä läksyjen tekemiseen koska koeviikko jatkuu yhä. Ilo käyttäytyi oikein hienosti, se jaksoi käydä hihnassakin hyvin lenkillä ja sisällä rauhoittui kiltisti nukkumaan.

Kiitos tuosta ylläolevasta kuvasta Elinalle. Olimme tänään päivällä Ilon omistajan ja Nanan kanssa Elfviikin metsässä lenkillä, ja sieltä lähdin Timon omistajan kanssa käymään Mustissa ja Mirrissä. Ilo pääsi sinne mukaan ihmettelemään. Ihan hullua, että Nana painaa vain kolme kiloa enemmän kuin Ilo. No, kohtahan se menee jo ohi Nanasta. Mutta onneksi ei ihan vielä, koska koiranpennut ovat ihania. On ihan lottovoitto, että meidän naapurissa asuu noin suloinen pikkuinen. Ja siitä ihan hetkessä kasvaa oiva lenkkikaveri minulle ja Nanalle. Ilo on nyt jo niin reipas, että siitä tulee varmasti hieno koira.