Now it's a beautiful day

Milo on meillä vielä tiistaihin asti, tällä kertaa jotta sen omistaja saa muuttaa rauhassa. Milo on ollut oikein kiltisti, mutta ehkä vähän tavallista levottomampi. Se on ollut viime aikoina vähemmällä liikunnalla omistajansa sairasteluiden takia, joten ei ihme että nuori, aktiivinen koira on kerännyt energiaa. Tämänpäiväisen jälkeen pieni bordercollie kyllä lopulta illalla vaikutti väsyneeltä, se nukkuu sikeästi Nanan vieressä koirien omalla paikalla.

Kävin tänään Munkkiniemessä mätsärissä Nanan ja Milon kanssa, jätin kameran suosiolla kotiin. (Jos jollain/jossain on kuvia Nanasta kehässä, olen kiinnostunut!) Mätsäri oli oikein hyvin järjestetty ja mukava, Suomen Basenjien järjestämä. Kävelimme vähän alle viiden kilometrin matkan molempiin suuntiin, mutta silti kotiintullessa Miloa ei tuntunut väsyttävän. Niinpä kävin hakemassa Timon, ja vein koirat metsään juoksemaan. Jännitin hetken miten pojat tulevat juttuun, koska ne eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan. Pelko osoittautui turhaksi, paimenet pistivät heti leikiksi kun pääsivät irti. Jopa Nana innostui juoksemaan poikien kanssa, en muista milloin se olisi viimeksi leikkinyt Timon tai Milon kanssa.

Opas Likka, vuoden ikäinen lapukkatyttö on Timon omistajalla nyt hoidossa parin viikon ajan. En kuitenkaan voinut ottaa sitä mukaan, koska sillä on juoksut juuri loppumassa ja Milo olisi varmasti seonnut. Nana ei ole vielä edes nähnyt Likkaa, saa nähdä miten vanhus suhtautuu lievästi sanottuna innokkaaseen oppaan alkuun. En tiedä milloin ehdin tutustuttaa ne, elämä on vähän ehkä liian hektistä juuri nyt. Mutta eiköhän tämä tästä, alle kuukausi ja syksyn kirjoitukset ovatkin jo ohi.

Olisitko valmis mut kohtaamaan

Joku voisi ehkä ajatella, että Pave Maijasen Lähtisitkö on jo ihan riittävän käytetty biisi blogiotsikoinnissani. Mutta ei voi mitään, olin tänään kaverini Ronjan kanssa kuuntelemassa kyseisen herran keikkaa Leppävaarassa, joten ei ole muita vaihtoehtoja. Milo on täällä hoidossa viikonlopun, kävimme Ronjan kanssa viemässä koirat iltalenkille ja otin muutaman kuvan.

Huomenna suuntaamme mätsäriin Munkkiniemeen, Milo pääsee turistikoiraksi. Tsekkasin asian täältä blogista, olen viimeksi ollut Nanan kanssa mätsärissä toukokuussa. Eli saa nähdä mitä huomisesta tulee, ei välttämättä yhtään mitään. Mutta ei se mitään, ainakaan ei pitäisi sataa vettä joten eiköhän meillä ole ihan mukava reissu.

Come out while the rain is gone

Vapautin itseni tänään koulutyöstä, koska ei jotenkin ollut fiilistä mennä kouluun. Luvattomia poissaoloja ei tässä jaksossa ole (eikä tämänpäiväisen jälkeen tule), joten annoin itselleni vapaapäivän ilman sen kummempia perusteluita. Koirat kiittivät tästä järjestelystä, Timo kulki mukanani ja Charliekin pääsi mukaan meininkeihin. Kävin metsässä lenkillä Timon, Nanan ja Charlien kanssa. Pidin Timon koko ajan hihnassa, ihan vain ettei sattuisi mitään. Timo osaa kyllä fiksusti varoa pienempiä, eikä kaveruksilla ollut mitään ongelmaa valtavasta kokoerosta huolimatta ollut.

En viitsinyt raahata kameraa mukaan lenkille sadekuurojen takia, joten kaikki kuvat ovat taas meidän pihalta. Tai no, ensimmäinen kuva on minun huoneestani. Tulimme meille sisälle hengailemaan metsälenkin jälkeen, Charlie painui sänkyyni nukkumaan pedattuaan sen ensin mieleisekseen. Koiranpennun puuhia tarkkaillessa ei kyllä tule tylsää, Charlie keksi nukuttuaan koko ajan kaikkea pientä hauskaa puuhaa itselleen. Leikkasin sen kynnetkin, hetken protestoituaan Charlie suhtautui oikein fiksusti. Nana on yllättävän myötämielinen Charlien suhteen, tänään ne jopa leikkivät metsässä. 

Kävimme Charlien kanssa viemässä Timon kotiin, ja hengailimme sielläkin vähän aikaa. Charlie sai paljon paijauksia, kaikki pitivät siitä. Eikä ihme, se on todella mukava pentu. Sopivan reipas ja rauhallinen, kuuntelee mitä sille sanotaan ja on läpeensä hyväntahtoinen.

Kävimme vielä nyt illalla hakemassa uuden koiran jengiin Opaskoirakoululta. Se asuu Timon omistajalla nyt ainakin parin viikon ajan. Kyseessä on juuri vuoden täyttänyt käyttölinjainen musta labbisnarttu Likka. Likka on todella hauska otus, siitä tulee varmasti näkymään materiaalia blogissa ensi viikon aikana. Viikonloppuna en sitä ehdi treffata, koska Milo tulee tänne ja Likalla on juoksut, joten niitä ei voi päästää telmimään. Timo on onneksi leikattu, joten niiden yhteiselossa ei ole ongelmaa. Otin illlalla jo pari kuvaa Timosta ja Likasta, mutta en saa niitä julkaistua iPhoton ongelmien takia. Kun saan ongelmat ratkaistua (=veljeni tulee kotiin ja ratkaisee ongelman), laitan tämänpäiväiset kuvat Likasta ja Timosta tänne näkyville :)

Menon mahtavan sai vereen hän

Hmm. Taisin tuossa Lilon ollessa täällä vähän puhua sellaisia, että en ota enää uusia hoitokoiria. Että näissä jotka on jo, on ihan tarpeeksi hommaa. Ja otin otetaan vastaan hoitokoiria-ilmoituksenikin pois. Mutta kun katsokaa nyt tuota, kuka voisi vastustaa?!

Eli saanen esitellä, walesinspringerspanieli Charlie, ikä kolme kuukautta :') Charlie asuu ihan meidän naapurissa, ja joutuu omistajien pitkien työpäivien takia olemaan paljon yksin. Minulla taas on lukiossa abivuosi menossa, eli koulua ei enää mitenkään ihan kauheasti ole. Siispä teimme diilin, että käyn viemässä Charlieta päivisin ulos aina niinä päivinä kun ehdin. Ehkä Charlie nyt sitten jää viimeiseksi uudeksi hoitokoiraksi, saa nähdä.

Kävin eilen illalla hakemassa Milon tänne, koska sen omistaja on kuumeessa. Koulusta päästyäni lähdin metsään lenkille Milon, Nanan ja Charlien kanssa. Menomatka oli aika... haastava, voisi sanoa. Milo ja Charlie pyörivät ja pomppivat joka suuntaan, Nana kiskoi kuin viimeistä päivää. No, selvisimme kuitenkin metsään asti, ja siellä koirat pääsivät juoksemaan. Charlie on ihan uskomattoman reipas pentu, siellä se painoi menemään Nanan ja Milon perässä kuin vanha tekijä.

Kävimme vielä viemässä Charlien kanssa Milon kotiinsa, bussissa matkustaminen sujui pennulta oikein mallikkaasti. Charlie on tosi suloinen ja ilahduttava koira. Oli onni, että sen omistajat kysyivät olisiko minulla aikaa ulkoiluttaa Charlieta joskus!

We've come too far to give up who we are

Tänään on ollut ilahduttavan rauhallinen päivä. Aamulenkin jälkeen lähdin Katjan kanssa kolmen tunnin tallireissulle, kävimme maastossa ja pääsin moikkaamaan Wäiskiä. Kotiin tultuani olen vienyt koirat pari kertaa ulos, nukkunut kaksi tuntia ja lukenut historiaa. Päätin, että en katso mitään Netflixistä tänään jos en saa kertauskirjaa luettua, enkä tietenkään saanut kun nukuin tuon pari tuntia. No, ehkä huomenna saan sen kirjan valmiiksi ja pääsen tuijottamaan Netflixistä Frendejä tai jotain muuta ihanaa.

Kävimme taas Elinan ja Tuomaksen kanssa viemässä koirat ulos. Oli hauska lenkki, sääli vain ettei Lilon kanssa voi kovin pitkiä lenkkejä tehdä. Haluan sen kyllä ehdottomasti tänne vielä uudestaankin, olen varma että Nana leikkisi sen kanssa jos ne voisi päästää vapaina juoksemaan yhdessä. Ehkä siitä voidaan vielä joskus ottaa selvää, saa nyt nähdä.

Lilo on ollut ihan mielettömän helppo hoitokoira, jos whippettiä ei tarvitsisi pukea niin seuraavan koiran rotuvalinta saattaisi olla melko selvä. Mutta on kyllä pakko myöntää, että päivällä vesisateella lenkillä ollessani ympäriinsä haltioissaan juokseva Nana oli kyllä ilahduttavampi, kuin syyllistävästi mulkoileva ja hihnan verran perässä kulkeva Lilo :'D No, onneksi minulla on vielä paljon aikaa miettiä minkä koiran otan seuraavaksi.

Muistan, kun Nani joskus puhui siitä, että jotkut kuvat voivat olla todella tärkeitä vaikka olisivat teknisesti kuinka onnettomia. Tätä kirjoittaessani huomasin, että Lilo ja Nana ovat molemmat takanani sohvalla nukkumassa. Minulla ei ole älypuhelinta, kamera on toisessa päässä taloa. Ainoaksi tavaksi tallentaa tämä tilanne jäi ottaa hyvin hämärässä huoneessa kuva tietokoneen kameralla. Laatu on mitä on, mutta tuitui siinä ne nukkuvat vierekkäin :') Nana ei yleensä halua nukkua vieraiden koirien vieressä, vaan murahtaa/lähtee pois kun sen viereen tullaan. Siksi tämä kuva on erityisen tärkeä minulle.

Give her every reason to accept that you're for real

Torstaisin pääsen lähtemään kotiin koulusta jo puoli kymmeneltä, joten lähdin Nanan kanssa aamupäivälenkille. Piti ihan tarkistaa asia täältä blogista, ja aivan kuin arvelinkin menee kesäkuun puolelle kun olen viimeksi kuvannut ihan vain pelkkää Nanaa tavallisella lenkillä. Ei ole ollut inspiraatiota, ja aina on ollut myös muita koiria ja muuta sählinkiä. Tänään kuitenkin oli sellainen fiilis, että haluan ottaa kameran mukaan.

En pyytänyt Nanaa poseeraamaan, otin siitä vain kuvia. Meillä oli tosi mukava ja kiireetön lenkki, rupesin ihan miettimään milloin viimeksi olen hengaillut noin rauhassa Nanan kanssa. Todella pitäisi tajuta pitää elämä vähän vähemmän hektisenä, että ehtisi metsään rauhoittumaan parhaan koiran kanssa joka päivä. Nana hyppi itsekseen ilahduttavan paljon metsässä vallihautojen yli, joten en osaa olla huolissani sen hypoteettisesta nivelrikosta. Nana syö Nutrolinin Nivel-valmistetta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja koska joku lekuri joskus kauan sitten epäili, että Nanalle mahdollisesti on kehittymässä jotain nivelrikon tapaista. Onhan se noustessaan vähän jäykkä, joten eipä tuosta ainakaan haittaa ole.

Tänään tapahtui jotain uskomatonta: ensimmäinen vinttikoira astui kynnyksemme yli! Vuoden ikäinen Lilo, mitä suloisin whippet saapui meille viikonloppuvierailulle. Sen koipi on leikattu heinäkuun lopulla, ja nyt minulla on ensimmäistä kertaa paitsi vinttikoira, myös sellainen koira jota ei voi päästää irti. Lilo on kuitenkin onneksi tämänpäiväisen perusteella niin rauhallinen, säyseä ja tyytyväinen koira ettei sen kanssa tule olemaan mitään ongelmia.

Kävimme lyhyesti lenkillä Lilon, Nanan ja kavereideni Elinan ja Tuomaksen kanssa. Kaikki muut tuntuvat olevan Taiteiden yössä tänään, mutta me jäimme kotiin paistamaan vohveleita :D Oli oikein mukava ilta, alan ehkä tulla vanhaksi kun ei yhtään harmita etten ole tuolla +10 asteessa palelemassa jossain ulkona.

Elina otti kaikki nämä iltakuvat, paitsi tuon viimeisen otin minä. Nana on suhtautunut tosi fiksusti Liloon, ei mitään ärinöitä missään vaiheessa. Lilo on niin kiltti koira, ettei Nanan tarvitse sitä komentaa. Huomenna joudun jättämään Lilon tänne Nanan kanssa koulupäiväni ajaksi. Uskon kuitenkin, että kaikki sujuu ihan hyvin koska isäni on kotona ja koirat tulevat selvästi hyvin juttuun.

Viikonloppuni on Liloa lukuunottamatta ihanan tyhjä, joten saan ehkä luettua historiaa ja ainakin soitettua käyrätorvea. Lilon yhtäjaksoisen lenkin pituus tulisi pitää kahdenkymmenen minuutin hujakoilla, joten en varmaan tule koirienkaan kanssa mitään ihmeempää tekemään.

Huomaatko sä ilman viilenneen

Kirjoitin melkein tasan vuosi sitten postauksen, jossa käytin tämänkin postauksen otsikossa esiintyvää biisiä. En kuitenkaan voi mitään sille, että Pave Maijasen Lähtisitkö on mielestäni erinomainen ja sopii hyvin juuri tähän aikaan. Siispä sama biisi taas, saa nähdä keksinkö vuoden 2015 syksyllä ehkä jo jotain uutta :D Kasasin tuolloin vuosi sitten vähän ajatuksiani kuluneesta kesästä, mutta nyt ei ole energiaa sellaiseen.

Haluan kuitenkin todeta, että kesä 2014 oli paras kesä koskaan - taas kerran. Esitin yhdelle kaverilleni epäilyni siitä, että jokainen kesäni yksi kerrallaan tulee olemaan paras kesä koskaan. Ainakin nyt vaikuttaa siltä, saa nähdä. Tämän kesän parasta juttua tai tilannetta on mahdotonta valita. Erinomaisen kesästäni kuitenkin tekivät matka Sveitsiin, ihanat ystävät ja heidän kanssaan vietetyt mökkireissut, Nana, hauskat uudet ja vanhat hoitokoirat, ikimuistoiset musiikkileirit ja ennen kaikkea mahdollisuus rentoutumiseen ja nollaamiseen.

Minusta tuntuu, että noita asioita muistellen saatan jopa selvitä tästä syksystä. Syyskuussa minulla ruotsin, englannin ja historian ylioppilaskirjoitukset. Lisäksi vietän monta iltaa joka viikko Tapiolan nuorten sinfonikkojen orkesteritreeneissä, koska lähdemme lokakuussa Kiinaan orkesterimatkalle. Kaksi viikonloppua syyskuussa kuluu heppailujuttuihin, ja Nanankin kanssa pitäisi varmaan ehtiä tehdä jotain. Mutta minulla on ainakin vielä toistaiseksi niin erinomaisen rentoutunut ja helppo olo kesän jäljiltä, että uskon tämän syksyn olevan ihan hauska. Katsotaan nyt, päivä kerrallaan.

Postauksessa on tänään ottamiani kuvia Milo-bordercolliesta. Kävin sen kanssa lenkillä, Nana ei tullut mukaan koska isä oli juuri vienyt sen. Huomenna Utu-saksanseisoja tulee tänne päiväkotilaiseksi ja loppuviikosta Lilo-whippet tulee meille hoitoon. Koiria siis riittää, muutenhan sitä saattaisi vaikka jäädä aikaa yo-kokeisiin lukemiseen! Pois se minusta, keskityn mielummin nelijalkaisiin ystäviini.

Nyt taas jaksan jatkaa elämää

Hah, minun piti kirjoittaa tänne vasta koulujen alettua, mutta eihän siitä mitään tullut. Nanan ontuminen loppui päivässä, nyt olen ihan tyytyväinen etten heti lähtenyt kiikuttamaan sitä eläinlääkäriin. Helteistä johtuen Nana on saanut viettää aika rauhallisesti lomaansa. Ainoastaan öisin olemme käyneet pidemmillä lenkeillä. Niinpä en ole nyt kuvannutkaan Nanaa, emme ole tehneet mitään erityistä nyt leiriltä palattuani.

Vietin mitä ihastuttavimman viikon Karkussa musiikkileirillä. Soitin monta tuntia joka päivä, keskityin siihen ja uusiin ystäviin, sekä tietysti ihmissuden pelaamiseen. Leiristä oli myös sikäli hyötyä, että sain kuin sainkin heinäkuun aikana kaikki historiankirjat luettua läpi kirjoituksia varten. Kännykkä oli kotona, olen huomannut että tekee välillä hyvää keskittyä ajattelemiseen ja hengittämiseen facebookin ja omista tekemisistä muille tauotta raportoimisen sijaan. Tietysti täydellinen kännykättömyys tai lakkaamatta sen räplääminen eivät ole ainoita vaihtoehtoja. Haluan uskoa, että on olemassa välimuotojakin. Ja niitä olen tässä viime päivinä yrittänyt etsiä.

Mutta nyt postauksen aiheeseen, eli Muusaan! Olimme muutaman kaverini kanssa tänään hengailemassa, pelasimme Aliasta, katsoimme Unelmien pelikirjan ja pelasimme lisää Aliasta. Koirablogissa mainitsemisen arvoista tästä tekee se, että paikalla oli myös Muusa <3

Muusa on tosi hauska pentu, toivon kovin paljon että saan sen meille joskus hoitoon. Nyt se on vasta yhdentoista viikon ikäinen, mutta ehkä se joskus vielä tulee meille käymään. Näin sen ensimmäisen kerran jo pari viikkoa sitten, mutta minusta tuntuu ettei se ollut yhtään kasvanut tässä ajassa. Toisaalta ehkä se johtuu siitä, että se kasvanee hitaammin kuin labbispentu, joten en huomaa eroa.

Jostain syystä syksy ei stressaa minua vielä ainakaan juuri ollenkaan. Ylioppilaskirjoitukset (englanti, ruotsi ja historia nyt syksyllä) menevät miten menevät. Luen niin paljon kuin ikinä jaksan ja ehdin, se saa luvan riittää. Ja jos ei riitä, niin jo on kumma. Minulla on veljeni kanssa yhteiset lakkiaiset ensi keväänä, ja olemme jo sopineet että emme laita todistuksia mihinkään näkyville. Eli kunhan pääsen läpi, se riitää minulle. En tiedä vielä yhtään mitä teen lukion jälkeen, mutta eiköhän se vielä selviä.