You accept my imperfection

Vietimme tänä vuonna joulun mummoni luona Tikkakoskella, Jyväskylässä. Tässä tunnelmia sieltä, kuvat puhukoot puolestaan. Nanan lisäksi kuvissa poseeraavat siskoni Katri, ja veljeni Lenno.

When I'm with her I'm happy

Vihdoin ja viimein tänne eteläänkin saatiin vähän lunta ja pakkasta. Lähdimme koko perhe jouluksi Tikkakoskelle Jyväskylän lähellä, mutta edes se ei riittänyt, vaan saimme viettää mustan joulun. Joulu oli kuitenkin oikein mukava, sain erinomaisia lahjoja ja ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi... 

Kaiken syömisen jälkeen suuntasimme kotia kohti. Junassa Nana sai kaksi valitettavan pitkää kohtausta. Edelleenkään ei ole tietoa, mistä nämä kohtaukset johtuvat. Se on saanut niitä kotona, ihan tavallisina päivinä, ilman mitään järkevää syytä. Olin ajatellut sen syömän Rimadyl-särkylääkkeen olleen syynä, mutta se ei ole nyt kuukauteen tarvinnut särkylääkettä, eli se voidaan jättää pois laskuista. Nana on kuitenkin saanut näitä kohtauksia myös koirakoululla, mätsärissä, ja nyt täynnä koiria olleissa junissa. Siksi stressi voidaan varmasti sanoa yhdeksi laukaisevaksi tekijäksi. Niinpä Nana saa nyt siirtyä hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Nanasta ei ikinä uskoisi, että se on jo yli yhdeksänvuotias. Se juoksee vapaana, kuin ei olisi ikinä ennen päässyt hihnasta, rakastaa erilaisia leikkejä, vetää hihnassa ja innostuu tuttujen koirakaverien tapaamisesta. Kohtauksistakaan se ei tunnu jälkeenpäin muistavan yhtään mitään. Nanan rokotukset menevät tammikuussa vanhaksi, joten menemme käymään tutulla eläinlääkärillämme Kirkkonummella. Siellä päätämme, aloitetaanko Nanalle kohtauslääkitys. Kohtaukset ovat olleet sen verran lieviä (ei kouristuksia/tajuttomuutta jne.), ja tulleet sen verran harvoin (vuoden aikana seitsemän kohtausta), että en ehkä ole vielä halukas ottamaan Nanalle uutta lääkettä käyttöön.

Tiia tuli käymään täällä, ja otin hänestä (ja Nanasta) aamulenkillä kuvia, joihin olen tyytyväinen. Helppohan se on ottaa hyviä kuvia, kun on upea valo ja kaunis malli. Pitäisi ryhdistäytyä, ja alkaa kuvata enemmän minulle tärkeitä ihmisiä. Minulle tulee heti hyvä mieli, kun katson näitä kuvia. Koiria ja ihmisiä kuvatessani koen aina onnistuneeni parhaiten, kun malli näyttää itseltään kuvissa.

Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin

Kävimme kaverini Elinan kanssa Hämeenlinnassa Turisaksen keikalla. Elina ajoi sinne ja minä takaisin. Yövyimme Elinan tädin Ilonan luona. Todella monet asiat menivät tavalla tai toisella pieleen, ei siinä oikeastaan voinut muuta kuin nauraa. Reissu oli todella hauska kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Tässä se taas nähdään, että asenne ratkaisee!

Matkustin tänään Nanan kanssa Jyväskylään viettämään joulua, Nana käyttäytyi mitä mallikelpoisimmin.

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa rauhaa ja hyvää tahtoa kaikkien jouluun :)

Toivon kaikki harmaat värisävyt

Hei vain, täällä taas! Sain veljeltäni kokeiluun epämääräisen tabletin ja läppärin risteytyksen, jonka käyttöä olen alkanut opetella. Kuvien muokkaaminen ei ennen tämän laitteen saamista onnistunut, koska minua uskollisesti palvellut iPhoto lakkasi jostain syystä toimimasta. Tähän uudelle kojeelle Lenno asensi Lightroomin ja Photoshopin kokeiluversiot, joten pääsin takaisin koirakuvieni pariin.

Minun piti kirjoittaa postaus jo marraskuussa, mutta edellä mainituista syistä pääsin vasta nyt rustaamaan tätä. Olen ottanut tavoitteeksi saada kirjoitettua edes kerran kuussa, vaan eipä sekään onnistunut. Parempi kuitenkin myöhään, kuin ei milloinkaan. Olimme kaverini Elinan kanssa heidän mökillään viettämässä rentouttavaa viikonloppua. Koiria oli mukana kaksi, Elinan veljen reilun vuoden ikäinen jackrusselinterrierin ja bolonkan risteytys Bella, ja tietysti Nana.

Emme tehneet koko viikonlopun aikana juuri mitään, mitä nyt kävimme yhdessä mätsärissä. Muutoin ulkoilutimme koiria, pelasimme lautapelejä, laitoimme ruokaa ja söimme, saunoimme, ja vietimme mökkielämää. Vaikka minulla on ollut välivuosi, olen onnistunut täyttämään elämäni kaikenlaisella puuhastelulla. On tavallaan tietysti mukavaa, kun on tekemistä, mutta hengähdystauko tuli silti todella tarpeeseen.

Välivuoteni loppuu suunniteltua aikaisemmin, sillä aloitan helmikuussa koirahierojaksi opiskelun Amiedussa. Koulutus kestää vuoden, ja sen jälkeen olen kaikin tavoin pätevä koirahieroja. Hakeuduin koulutukseen lähinnä ajatellen hoitokoiriani; kun niitä kerran on niin runsaasti, voisin saman tien opetella hieromaan niitä. Lisäksi jos joskus haluan perustaa yrityksen hoitotoimintaani varten, kuulostaa edes vähän vakuuttavammalta, jos minulla on jotain alan koulutusta. Odotan innolla opiskelun alkua!

Vielä on silti selvittämättä, mitä ihan oikeasti alan opiskella ensi syksynä. Koirahierojaksi opiskelu nimittäin tapahtuu iltaisin ja viikonloppuisin, eikä siis ole este muille opinnoille. Olen pyöritellyt kaikenlaisia vaihtoehtoja teologian lukemisen ja sosionomiopiskelujen kautta aina eläintenkouluttajaksi ryhtymiseen saakka. Lisäksi tietysti olisi hauskaa ryhtyä opettajaksi, sittenkin muusikoksi, tai keksiä jotain todella repäisevää - ehkä alkaa floristiksi, kun jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä kaikki ammatinvalintatestit sitä minulle suosittelevat.

Minua ei oikeastaan kiinnosta juurikaan, missä alan opiskella ensi syksynä. Olen luovuttanut mitä musta tulee isona -ajattelun suhteen, ja siirtynyt mitä kaikkea musta tulee isona -ihmiseksi. Aloitan (toivottavasti) opiskelun ensi syksynä. Jos en, menen töihin, ja mietin opiskelua sitten myöhemmin. Kovin tarkkoja suunnitelmia ei mielestäni edes kannata tehdä, koska silloin saattaa jäädä huomaamatta joitain tärkeitä ja hienoja mahdollisuuksia.

Opiskelupaikkaa tärkeämpiä asioita on monia. Elämän kokeminen mielekkäänä, henkinen ja fyysinen hyvinvointi, läheiset ihmissuhteet, perhe, oma aika, itsenäistyminen, arjen sietäminen, vastuunkantamisen opettelu, elämässä edistyminen yleensäkin. Opiskelu ei tokikaan sulje pois näitä asioita, vaan voi päinvastoin jopa tukea niiden kanssa. Silti minusta on surullista, jos ei näe elämälleen mitään muuta merkitystä kuin sen, mitä opiskelee. Ja mitä aikoo tehdä sitten isona.

Tl;dr: Aloitan helmikuussa koirahierojaksi opiskelun, en tiedä vielä, mihin haen syksyllä, mutta asia ei stressaa liikoja. 

Nanalle kuuluu hyvää, se on nauttinut kovasti välivuodestani ja yhteisistä pitkistä kävelyretkistämme.